Naistenpäivänä 8.3.2013 raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa. Tämä päivä on yksi ikimuistoisimmista. Mies oli töissä ja kuvaviesti testistä lähti heti matkaan. Molemmat olimme onnesta suunniltamme :) Esikoisestamme tulisi isosisko marraskuussa! Samana päivänä myös hyvä ystäväni P kävi kylässä ja en malttanut olla kertomatta hänelle pientä salaisuuttamme. Molemmat odotimme vauvaa. Meistä on tullut hyvin läheisiä ystäviä tämän vuoden aikana ja uskon, että lapsemme ovat lähentäneet meitä vielä entisestään. Toivottavasti tyttäristämmekin tulee hyviä kavereita keskenään. Kiitos P kuluneesta vuodesta, olet mahtava ystävä!
Sisustusrintamalla tapahtui vuoden aikana ihan kiitettävästi. Keittiön remontti aloitettiin joulukuussa 2012 ja tammikuussa pääsimme nauttimaan kokonaan valmiista keittiöstä. Välitilasta uupunut lasi ja puuttuneet listat saatiin nimittäin silloin paikoilleen.
Tammikuussa olohuoneen seinälle laitettiin myös Ribba-tauluhyllyt molemmin puolin seinää. Olen kovasti tykännyt hyllyistä. Huoneen ilme muuttuu helposti esillä olevia tavaroita vaihtamalla.
Helmikuussa rappukäytävän kolkko valkoinen ilme sai kyytiä. Tilalle maalasin
struktuuriseinän Tunto Hienolla.
Myös kylpyhuoneen kosteudesta kärsinyt
allaskaappi koki pienen remontin.
Ennen:
Jälkeen:
Miehen käsistään taitava isä rakensi meille
makuuhuoneeseen oven. Makkarin oviaukko oli epästandardin kokoinen, joten valmista ovea ei kaupoista löydy.
Maaliskuussa olohuoneen ilme oli vielä hyvin graafinen ja mustavalkoinen.
Toukokuussa alakerrassa ollut tummanruskea lipasto sai vaaleansinisen värin. Loppuvuodesta lipasto siirtyi vanhemman neidin huoneeseen. Aloitin myös toukokuussa miettimään parvekkeen remonttia.
Kesäkuussa sain
parvekkeen kaiteet maalattua ja lattian käsiteltyä harmaalla puuöljyllä. Kuinka paljon paremmalta parveke nyt näyttääkään!
Vaihdoimme myös ruokahuoneessa
järjestystä. Ruokapöytä vaihtui toisin päin ja lipasto muutti päätyseinälle. Tila tuntui paljon isommalta ja uusi järjestys on toiminut hyvin.
Mies jäi ennen juhannusta lomalle. Ennen juhannuksen viettoon lähtemistä kävimme kurkkaamassa pikku kakkosta ja saimme kuulla, että kaikki oli hienosti masussa <3
Juhannusta vietimme kauniissa maisemissa anoppilassa.
Heinäkuussa suuntasimme asuntomessuille ja heinäkuulta löytyykin useampi postaus
asuntomessuilta. Vierailimme myös Korkeasaaren eläintarhassa.
Elokuussa kävimme veneellä Suomenlinnassa. Loppukuusta Porvoossa vietettiin
Ostosten yö -tapahtumaa. Ihana tapatuma ja mikä tunnelma!
Syyskuussa pyörähdettiin Habitare -messuilla, haaveiltiin uusista sisustushankinnoista, vaihdettiin vähän järjestystä ja valmisteltiin kotia syksyn tuloon.
Lokakuun lopussa vietettiin pikku neidin 2-v synttäreitä. Varsinaiset juhlat pidettiin marraskuun alussa. Tämä on myös yksi niistä vuoden parhaimmista muistoista.
Lokakuussa maalasin myös huonossa kunnossa olleen leikkimökin uudelleen.
Marraskuussa koitti vuoden odotetuin ja ikimuistoisin päivä. Perheemme kasvoi 16.11.2013 toisella pienellä prinsessalla! <3
Synnytys oli myös tällä kertaa vaikea ja pitkä, mutta niin sitä vain kummasti unohtaa kaiken sen kivun, kun saa sen oman pienen rakkaan sulkea syliinsä. Olen enemmän kuin onnellinen kahdesta ihanasta ja terveestä pienestä tytöstämme.
Joulukuussa makkarimme ilme uudistui ja romanttinen ilme vaihtui maanläheisempään. Makkarin päätyseinä maalattiin kalkkimaalilla, sänky vaihtui isompaan ja petasin sänkyyn ihanat pellavalakanat. Tilasin myöhemmin muuten myös valkoiset pellavalakat ja ne odottavat postissa noutamista. Tykkään tosi paljon makkarin uudesta ilmeestä! :)
Kodin ilme muuttui myös jouluisemmaksi. Valosarjoja löytyy ympäri taloa ja olohuoneen tyynyt vaihtuivat harmaavalkoisiin.
Työhuoneessa tapahtui myös vähän isompi muutos, sillä mies sai uuden työpöydän ja tuolin. Vanhat siirtyivät pikkuneidin huoneeseen.
Kiitos teille kaikille blogini lukijoille blogini seuraamisesta ja kaikista ihanista kommenteistanne :) Ilman teitä ei olisi tätä blogia!
Oikein hyvää uutta vuotta 2014 kaikille! :)